FISEEN

Uusi Sokos Hotelli Jyväskylään

Jyväskylän Paviljongin messu- ja kongressikeskuksen yhteyteen rakennetaan kaupungin kolmas Sokos Hotelli. Yhdeksänkerroksisen hotellirakennuksen on määrä valmistua kesään 2012 mennessä.

Sokos Hotel Paviljonkiin tulee yhteensä 170 hotellihuonetta, jotka ovat kooltaan Jyväskylän suurimpia. 26-35 neliömetrin huoneiden lisäksi hotelliin tulee 6 sviittiä, joiden koko on noin 70 neliömetriä.

- Huoneissa on ajateltu muunneltavuutta eri asiakasryhmien tarpeisiin. Kokous- ja kongressivieraiden sekä yksittäisten työmatkustajien lisäksi huoneiden suunnittelussa on huomioitu vapaa-ajan matkustajien tarpeet. Tilavat huoneet on osittain varustettu kylpyammeilla, ja osa huoneista on myös väliovellisia, Keskimaan matkailu- ja ravitsemiskaupan toimialajohtaja Pasi Kunelius selvittää.  Hän kuvailee Sokos Hotel Paviljonkia laadukkaaksi, mutta rennoksi hotelliksi. - Kookkaasta ja avarasta aulasta aukeaa yhteys aulabaariin sekä italialaishenkiseen ruoka- ja seurusteluravintolaan.

Hotelliin ei rakenneta omia kokoustiloja. Kokouspalvelut keskittyvät messu- ja kongressikeskus Paviljonkiin, johon hotellista tulee suora kulkuyhteys. Pysäköintitilat Sokos Hotel Paviljongilla tulevat olemaan Jyväskylän parhaimmat.

- Sijainti tarjoaa hotellille paljon mahdollisuuksia. Sataman alueen kehittyminen ja yhteistyömahdollisuudet Paviljongin alueen toimijoiden kanssa tarjoavat mielenkiintoisen toimintaympäristön, Kunelius ennakoi.

Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä uskoo Sokos Hotel Paviljongin vauhdittavan matkailu- ja ravitsemiskaupan liiketoimintaa laajalla alueella Keski-Suomessa.

- Keskimaa on sitoutunut Keski-Suomen elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Paviljongille merkittävän kilpailutekijän tarjoavalla hotellihankkeellamme on poikkeuksellisen laaja-alaiset vaikutukset koko toimialalle niin matkailutulon kuin työllistämisen näkökulmasta, Määttä korostaa.

Jyväskylän Messut Oy:n ja Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n toimitusjohtaja Leo Potkonen on tyytyväinen hankkeeseen: - Hotelli on Jyväskylän Paviljongille äärimmäisen tärkeä investointi. Se tekee Paviljongista Suomen kiinnostavimman messu- ja kongressikeskuksen. Kyse ei ole vain kaupungin hotellikapasiteetin kasvattamisesta, vaan kokonaan uuden kilpailutekijän rakentamisesta Jyväskylään. Kaupungin keskustassa sijaitseva messu- ja kongressihotelli on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Vastaava palvelutarjonta löytyy lähimmillään Ruotsin Göteborgista.  Leo Potkonen painottaa, että maailmalla kongressihotellien on todettu piristävän kokous- ja tapahtuma-aktiviteettia laajalla alueella. - Paviljongin laaja-alainen kehittäminen palvelee koko Keski-Suomen maakuntaa.

Sokos Hotel Paviljonki on Keskimaa Osk:n kolmas hotelli Jyväskylässä. Sokos Hotel Jyväshovissa on 129 huonetta ja Sokos Hotel Alexandrassa 274 huonetta.

Lisätietoja:
Keskimaa Osk
Toimitusjohtaja Antti Määttä, puh. 010 767 3011
Toimialajohtaja Pasi Kunelius, puh. 010 767 3060

Jyväskylän Messut Oy ja Jyväskylän Kongressikeskus Oy
Toimitusjohtaja Leo Potkonen, puh. 0500 499 964

Muutoksia Kainuun Sokos Hotelleissa

S-Ryhmän hotellitoiminta Kajaanissa keskitetään jatkossa Sokos Hotel Valjuksen kiinteistöön, jonka palveluita tullaan uudistamaan ja kehittämään vuoden 2012 aikana. Kajaanin Sokos Hotel Seurahuoneen toiminta päättyi 17.12.2011.

Sokos Hotel Valjus yhdessä Kainuun uusimman hotellin, Sokos Hotel Vuokatin kanssa muodostaa kattavan palvelutarjonnan työ – ja vapaa-ajan matkustukseen Kajaani-Vuokatti –alueella.

Toivotamme kaikille S-Card-asiakkaillemme hyvää uutta vuotta 2012 - tapaamisiin Kainuun palvelevissa Sokos Hotelleissa!

Sokos Hotel Valjus
Kauppakatu 20, 87100 Kajaani
Puh. 08-6150 200

Sokos Hotel Vuokatti
Kidekuja 2, 88610 Vuokatti
Puh. 020 1234 688

Sokos Hotels ja Nordic Choice Hotels yhteistyöhön

Sokos Hotels ja Nordic Choice Hotels yhteistyöhön

S-Cardilaisille yli 170 uutta kohdetta Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltiassa

Sokos Hotels ja Pohjoismaiden laajin hotellitoimija Nordic Choice Hotels yhdistävät voimansa kanta-asiakasmarkkinoinnissa. 1.12.2011 alkaen.

S-Card-asiakkaat saavat palkintopisteitä molempien ketjujen hotelleissa yhteensä seitsemässä maassa.

Edut voimaan asteittain

S-Cardista tulee yhteistyön myötä koko Pohjoismaat kattava kanta-asiakaskortti.

Yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa S-Cardilla ansaitsee S-pisteitä majoitusostoista Nordic Choice Hotelleissa sekä työ- että vapaa-ajan matkoilla. S-Card kannattaa siis pitää aina mukana myös Pohjoismaissa tai Baltiassa matkustettaessa.

Ansaitut S-pisteet voi käyttää tavalliseen tapaan kaikissa S-Cardin piiriin kuuluvissa S-ryhmän toimipaikoissa.

Markkinointiyhteistyön laajenemisesta tulemme kertomaan kevään 2012 aikana.

Odotamme matkailun kasvavan Pohjoismaiden välillä

Nordic Choice Hotelsilla on yli 170 hotellia Norjassa (86), Ruotsissa (74), Tanskassa (12), Latviassa (1) ja Virossa (1). Ne täydentävät Sokos Hotellien 51 kohdetta Suomessa, Tallinnassa ja Pietarissa.

– Kanta-asiakkaiden palveleminen on yksi ketjumme strategisia kulmakiviä. Nyt laajennamme S-Card -ohjelman kattamaan kaikki Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Latvian keskeiset matkakohteet. Tämä hyödyttää kaikkia Pohjoismaissa matkustavia S-Card -asiakkaitamme, kertoo Sokos Hotellien ketjujohtaja Harri Ojanperä.

– Samalla pääsemme tarjoamaan Sokos Hotellien palveluita vastavuoroisesti reilulle puolelle miljoonalle Nordic Choice Hotellien kanta-asiakkaalle, Ojanperä lisää.

Nordic Choice Hotels on tyytyväinen saadessaan kumppanin Suomeen ja uskoo, että yhteistyö lisää matkailua Pohjoismaiden välillä.

– Olemme jo pitkään halunneet Suomen tarjontaamme. Nyt se tapahtuu parhaan mahdollisen kumppanin kanssa. Sokos Hotellien verkosto palvelee oivallisesti kanta-asiakkaitamme. Uskomme, että tämä yhteistyö lisää Pohjoismaiden välistä matkustamista,  sanoo Nordic Choice Hotelsin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Petter A. Stordalen.

Lisätietoja:

SOK Matkailukaupan ketjuohjaus
S-Card Asiakaspalvelu
puh. +358 10 76 82777, s-card@sok.fi

Nordic Choice Hotels on Pohjoismaiden suurin hotellitoimija

Nordic Choice Hotels toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Baltian maissa. Yhtiöllä on yhteensä yli 170 hotellia yli sadalla paikkakunnalla, joten se on pohjoismaiden suurin hotellitoimija sekä hotellien lukumäärällä että vuodepaikoilla mitattuna. Yhtiöön kuuluvat Skandinaviassa ja Baltiassa toimivat Comfort, Quality, Quality Resort, Clarion ja Clarion Collection -hotellit. Lisäksi yhtiö operoi Nordic Hotels and Resorts -ryhmää, johon kuuluu kuusi omaleimaista hotellia. Kaikki yhtiön hotellit ovat saaneet ISO 14001 sertifioinnin. Työntekijöitä on yli 9 200.

Ketjun omistaa norjalainen sijoittaja Petter A. Stordalen. Nordic Choice Hotels kuuluu kansainväliseen Choice-ryhmään.

Nordic Choice Clubiin kuuluu yli puoli miljoonaa kanta-asiakasta ja se on Pohjoismaiden suurin kanta-asiakasjärjestelmä. Ohjelmassa on neljä tasoa, blue, silver, gold ja platinum.

Huonevaraukset:

Customer Service Sweden
Puh. (+46) 0771 666 700, E-mail: booking@choice.se

Customer Service Norway
Puh. (+47) 22 33 42 00, E-mail: booking@choice.no

Lisätietoja hotelleista:

www.choicehotels.se
www.choicehotels.no

Sokos Hotels ja Nordic Choice Hotels partner-yhteistyö

Työ- ja vapaa-ajan matkustaminen Suomesta Pohjoismaihin kasvaa. Pohjoismainen yhteistyö tuo nyt S-Card –asiakkaille uusia hyötyjä eli S-Cardilla S-pisteitä Nordic Choice Hotelleissa työ- ja vapaa-ajan matkoilla.

S-pisteitä kertyy laskun loppusumman mukaan, mutta ainoastaan majoituksen ja aamiaisen osalta. S-pisteitä ansaitaan Nordic Choice Hotelleissa laskun loppusummasta. Ansaintaprosentti on kiinteä 5% laskun loppusummasta.
Nordic Choice Club –kortilla ansaitaan Sokos Hotelleissa 10 bonus-pistettä per käytetty euro laskun loppusummasta.

Esimerkiksi S-Card-asiakas majoittuu Nordic Choice Hotellissa Norjassa ja loppusumma on NOK 1000. Asiakas ansaitsee S-pisteitä tästä 5%:n mukaan laskun euromääräisestä loppusummasta eli 6,25 euroa.

Kun Nordic Choice Club –jäsen majoittuu Sokos Hotellissa Suomessa ja loppusumma on EUR 150. Hän ansaitsee Nordic Choice Club –bonus-pisteitä 10 pistettä per euro eli 1500 Nordic Choice Club –bonus-pistettä.

Pisteitä ansaitsee kaikista julkisista hinnoista, yrityssopimushinnoista ja kampanjahinnoista. Ainoastaan seuraavista hinnoista ei ansaitse pisteitä:

·       Kolmannen osapuolen varaukset (Online -matkatoimistot kuten Expedia, Hotels.com, Booking.com,            Orbitz.com ja vastaavat)

·       Jälleenmyyjät / matkanjärjestäjän hinnat (esimerkiksi Hotelbeds, Transhotel, Travco ja vastaavat)

·       Ryhmähinnat (nettohinnat)

·       Miehistön hinnat

·       Työntekijä- / ystävä & perhe -hinnat



Perhe-etu laajennettu koskemaan nyt myös lemmikkiä

Laajennamme S-Card perheenjäsenen veloituksetonta majoitusetua koskemaan myös mukana matkustavaan lemmikkieläimeen. Mikäli S-Cardilaisen mukana matkustaa perheenjäsen + lemmikkieläin, koskee etu kumpaakin samanaikaisesti.

ABC-liikenneasemilla ateriaetua ei toistaiseksi voi käyttää maksutapana suoraan kortilta.

ABC-liikenneasemilla ateriaetua ei toistaiseksi voi käyttää maksutapana suoraan kortilta.
Tiedotamme tästä vielä lähempänä ajankohtaa kun ateriaetujen käyttö mahdollistuu ABC- asemilla.

Kylpyläomistus siirtyi S-ryhmän ja Holiday Club Resortsin välillä

Sokos Hotels -ketju kasvaa toukokuun alussa neljällä kylpylähotellilla. Uudet hotellit ovat Sokos Hotel Bomba Nurmeksessa, Turun Sokos Hotel Caribia, Sokos Hotel Eden Oulussa ja Leppävirran Sokos Hotel Vesileppis.
Aiemmin Holiday Club-kylpyläketjuun kuuluneet hotellit muuttuvat Sokos Hotelleiksi 2.5., jonka jälkeen Sokos Hotels-ketjuun kuuluu 51 hotellia.

Hotellien uudistaminen on käynnissä ja sen myötä niin opasteet, materiaalit kuin palvelutkin uudistetaan Sokos Hotels -ketjun mukaiseksi. Henkilökunta koulutetaan Sokos Hotellien palvelukonsepteihin ja toimintamalleihin.

Turussa sijaitseva Sokos Hotel Caribia tarjoaa laajan kongressikeskuksen, kylpyläpalvelut sekä monipuolisen ravintolamaailman.

Sokos Hotel Eden sijaitsee Nallikarin merellisissä maisemissa Oulussa. Hotellivieraiden käytössä ovat hyvinvointipalveluiden lisäksi myös kattavat kokouspalvelut.

Nurmeksessa sijaitseva Sokos Hotel Bomba kuuluu Suomen monipuolisimpien matkailukeskusten joukkoon. Bomban talo alkuperäisine rakennuksineen on itsessään nähtävyys. Hotelli tarjoaa vieraille myös monipuolisia ohjelmapalveluita sekä hemmotteluhoitoja.

Leppävirralla sijaitsevan Sokos Hotel Vesileppiksen palveluihin kuuluvat kokous- ja kylpyläpalveluiden lisäksi muun muassa jäähalli, maailman suurin kallioon louhittu hiihtoareena, lääkäriasema, urheiluliike sekä hyvinvointiosaston ja kosmetologin palvelut.

Kokeile uutta kokousverkkopalvelua ja voita hotellilahjakortti

Kokeile uutta kokousverkkopalvelua ja voita hotellilahjakortti

S-kokous.fi on S-ryhmän hotellien uusi kokousverkkopalvelu. Sivustolta löydät kaikki Sokos Hotellien ja Suomen Radisson Blu Hotellien kokous- ja tapahtumatilat nopeasti ja helposti.

Jätä tarjouspyyntö huhtikuun aikana osoitteessa www.s-kokous.fi 

Tutustu s-kokous.fi - sivustoon ja jätä tarjouspyyntö täällä >>

Uusi S-Card-ohjelma ja verkkopalvelu on julkaistu 2.2.2011.

Uudistunut S-Card tuo lisää joustavuutta ja etuja

Täysin uudistunut S-Card on nyt myös maksukortti, jolta voit suoraan käyttää kertyneet etusi.  Edut kulkevat aina mukanasi ja ovat kätevästi käytettävissä juuri silloin kun niitä tarvitset. Paperisia etuseteleitä ei enää jaeta, mutta ne ovat käytettävissä vielä voimassaoloaikansa puitteissa.

Henkilökohtaisella S-Cardilla saat edelleen tuttuja, monipuolisia palveluetuja majoittumisen yhteydessä sekä rahanarvoisia S-pisteitä hotelli- ja ravintolaostoista.

S-pisteitä ansaitset entistä enemmän ja nopeammin, sillä pisteansainnalle ei enää ole alarajaa. Kerrytät S-pisteitä heti ensimmäisestä ostosta lähtien. Tästä eteenpäin sinun ei tarvitse odottaa pitkiä aikoja saadaksesi pisteet käyttöön, vaan ne siirtyvät etutilillesi heti kuukauden päätteeksi.

Uudistunut www.scard.fi-verkkopalvelu tarjoaa entistä enemmän vastauksia kysymyksiisi ja helposti saatavilla olevaa tietoa mm. ajankohtaisista tarjouksista ja eduista. Keskitämme kaiken asiakasviestinnän sähköisiin kanaviin, joten käy tarkistamassa Oma S-Card -sivuilta, että yhteystietosi ja erityisesti sähköpostiosoitteesi on kunnossa.

Lisäksi paransimme viestintää uuden SMS-saldokyselyn muodossa, joka tarjoaa sinulle mahdollisuuden saada tieto käytettävissä olevista eduistasi yhdellä tekstiviestillä. Lähetä viesti "SALDO" numeroon 13135 - saat vastausviestissä jäsenyytesi voimassaolotiedon sekä käytettävissä olevien ateriaetujen ja S-pisteiden määrän.

Tervetuloa tutustumaan uudistuneeseen S-Cardiin – enemmän kuin öitä.

Muista kirjautuminen tällä koneella

Unohdin salasanani

Tilaa salasana sähköpostiisi »


Olen uusi käyttäjä,en tiedä salasanaani

Salasana on postinumerosi.
Vaihdathan salasanan kirjauduttasi sisään!